Meidän tarina

PrimaPonte —
Silta kohtaamisiin

Tarinamme alkaa siitä kun pirskahteleva positiivisuuspakkaus Tanja, ja sydämellinen ja kaikkia kannustava Sanna kohtasivat Nuorkauppakamarissa ja alkoivat omien yritysten kautta tekemään yhteistyötä tapahtumien merkeissä. Myöhemmin samassa harrastustoiminnassa vastaan tuli myös Kalle, joka sai naisten päät pyörälle leppoisalla ja kepeällä tyylillään käsitellä bisnestä. Vuonna -23 Tanja ja Sanna alkoivat puhua ääneen siitä, kuinka kaipaisivat työelämässä muutosta ja sivukorvalla puhelun kuullut Kalle innostui ajatuksesta. Kaikilla oli sopiva hetki hypätä uuteen, sillä yksin tekemisen sijaan kaikkia kiinnostaa yhdessä tekeminen, luova ajattelu ja asiakkaiden palveleminen yli odotusten.

Tästä syntyi PrimaPonte – Silta kohtaamisiin ja nyt olemme yhdessä idearikkaampia, innovatiivisempia ja asiakkaillemme laadukasta ja sitoutunutta sekä sydämellistä yhteistyötä tarjoava palvelutalo.

ARVOLUPAUKSEMME

Nostamme teidät loistamaan oman alanne edelläkävijänä, toteuttamalla palvelut ja tuotteet niin houkuttelevina, että kaikki haluavat kuulua teidän asiakas- tai henkilökuntaan.

Toimimme ympäri maan emmekä pelkää kansainvälistyä, joten ole rohkea meidän kanssa ja kehitytään yhdessä rajojemme ulkopuolelle.

PrimaPonte on italiaa, ja tarkoittaa ensimmäistä siltaa, mikä symboloi uuden alkua, yhdistymistä ja kohtaamista.

PrimaPonte

PrimaPonte Oy
3385710-7

Muuraintie 5 A 7
33960 Pirkkala

PrimaPonte

PrimaPonte Oy
3385710-7

Muuraintie 5 A 7
33960 Pirkkala